Hei,

taisin muuttaa. En fyysisesti, mutta täällä blogimaailmassa.

Sikäli mikäli joku on kiinnostunut, minut löytää nyt täältä: pippuripuu.blogspot.com/

Uusi vuosi, vanhat kuvat! Nimittäin tämä pikkutietskarini vääntää itkua eikä jaksa kuviakaan ladata kamerasta. Joten luovutan ja suuntaan konekauppaan tässä päivänä jonakin.

Uusi vuosi vaihtui rannalla kuutamossa, Sveitsin vieraat kävivät ja mekin pääsimme safarille, jouluna syötiin paljon ja hyvää..

Nyt koitan parantua tästä viheliäisestä kesäflunssasta ja pikkuhiljaa laittaa taas kaikki todistukset, paperit ja muut kasaan rekisteröitymistä varten. Kolmas eli viimeinen vuosi alkakoon!

Aurinkoista joulua Afrikasta,

I wish you a very sunny Christmas all the way from Africa.

'Joulukorttina' toimikoon tämä hylätty namibialainen rautatieasema. Kummityskylän lisäksi siis luonnollisesti vedin jarrut pohjaan aina kun joku yksinäinen torppa oli näköpiirissä, tässä lempparini eli Grünaun asema. En uskaltanut sisälle sillä sen verran haperolta näyttivät lattiat, mutta kuvasin joka ikkunasta ja piirsin vielä käsivaralla pohjapiirroksen muistikirjaan.

Kapkaupunkiin kuuluu sellaista että ostaa pamautin kesämekkoja alennuksesta. Kyllä nyt kelpaa kesistellä kun on kukkamekkoja! Vanhoja vaatteita ja eräiden lomalaisten jäämistöjä laitoinkin taas eteenpäin eli kaapissa oli tilaa.. Joulumieltä siis myös niille, joilla ei kauppaan ole varaa. Summerin painalluksella täältä lähti siis muutama pussukka kohti uutta elämää. Muutenkin ollaan vähän tonttuiltu; olen käärinyt eräälle pikkutytölle muutaman pinkin paketin, ostanut Väiski Vemmelsääri -purkin pipareita eräälle pojalle ja kääräissyt vähän jouluboonusta kirjekuoreen kompleksin puutarhurille. Pieniä juttuja, suuria hymyjä. Ja hyvää mieltä antajille.

Joulua ja jouluvieraita odotellessa olen syönyt edellisten vieraiden tuomaa ihanaa suomalaista ruisleipää, joogaillut pihalla, siivoillut sisällä ja laittanut joulukoristeita sekä pihalle että sisälle. Ja muutama joululahja pitäisi hankkia. Jäänyt viimetippaan sillä en ollut taas tajunnut joulun oikeasti tulevan kun ulkona helottaa eikä pakasta. No eipä tuo mitään, eiköhän se joulu tule vaikken kuukausitolkulla olekaan valmistellut. Porkkanalaatikot kyllä ovat jo pakkasessa valmiina!

Ei muuta, ei ihmeempiä.

Tenttitulokset tulivat juuri; ranska paketissa. Onnellinen olen minä. Maybe it's time to celebrate?

Tuntuu uskomattomalta, etta tama piskuinen kyla on ollut maan mahtavin keskus. Namibian ensimmainen kirjasto, mustavalkoisia mykkafilmeja, Euroopasta lennatettyja balleriinoja, Ranskasta tilattua kaviaaria ja shampanjaa, jopa keilailurata. Kaikki tama keskella kuumaa kuivuutta, kuumaista karuutta. Kaikki tama, koska eras seta Zacharias loysi maasta timantin ja vei sen siirtomaaherralleen naytettavaksi vuonna 1908. Sitten vuonna 1956 timanttien hinta sodan takia romahti, parempi aluekin niiden tonkimiseen loytyi ja hetkessa vaki oli poissa. Talot puolestaan jaivat.

Hiippailin taloissa, usein yksin, vaikka jalanjaljet todistivat jonkun muunkin siella paivan aikana olleen. Kurkistelin, katselin, kuvasin pikkupokkarillani (ja haaveilin Oikeasta Kamerasta). Mita kamerani ei pystynyt kuvaamaan, taltioin silmillani ja imin tunnelmaa soluillani. Valilla koitin porrasta jalalla ja tunnustelin lattian kestavyytta. Mutta vain opettajattaren taloon oli kielletty menemasta, se kun on tuettu pystyasentoon vain talon taaksen kasaantuneen hiekan ansiosta. Kolmanskopin talot olivat ehka tyhjia, mutteivat hengettomia, ja jos minulle joskus ilmaantuisi viela mahdollisuus menna Namibiaan, laukkaisin heti katsomaan vielako Kolmanskop sinnittelee aavikolla.

Namibia. Rakastuin Kolmanskopin aavekaupunkiin niin etta taju meinasi lahtea, liun talosta taloon lapi ovien ja ikkuinoiden, katselin lapi kattojen. Kerasin majapaikan pihasta varikkaita mineraaleja ja sujautin kourallisen laukkuun kotiinviemisiksi. Kaivoin maasta hiekkaruusuja ja pakkasin kolme kiloa kylmalaukkuun, myos kotiinviemisiksi.

Syotin kolmen kuukauden ikaista orpoa Oryxia, lehmankokoon kasvavaa sarvipaata, tuttipullolla. Nautin mahdollisuuden tullen telttailupaikkojen tarjoamasta luksuksesta; uima-allas! Leikin lasten kanssa, 'Kom Hier Frau!' he huusivat ja lahes syoksyivat syliin. Sitten aloittivat juttelun, kaikki klikkaukset, koitin toistella, nauroivat vaan. Pienempi rakasti poseerata, katselimme yhdessa valokuvauksen tuloksia.

Katselin upeaa auringonlaskua Kokerboom-metsassa, katselin kuinka liukuvarjatty taivas muuttui aina vain tummemmaksi. Halasin Kokerboomia tiukasti; puuksi kasvava aloe-kasvi, voi miten hieno!

Nain springbokkeja, oryxeja, strutseja, kirkkaan punaisia ja kirkkaan keltaisia lintuja, papukaijanokalla varustettuja pikkutirppoja joiden aantelysta kumikana olisi kateellinen, mangustineja, jattilaismaisia muurahaisia, villisikoja, cheetahin, jotain murmelinserkkuja kasapain, lampaita, vuohia, lehmia, aaseja, siirtomaaherrojen hevosten villeja jalkelaisia... Ja kotimatkalla vain 40 kilometria Kapkaupungista viela seeproja!

Lakahdyin, pakahduin, innostuin, hermostuin..

Minun Namibiani oli hieno.

-Martta

Absoluuttinen tyhjiö. Sellaiseen tilaan ajattelin vetäytyä muutamaksi päiväksi ja täyttää sitä pikkuhiljaa oman mieleni mukaisilla elementeillä.

...

Edellisen postauksen kakkos-teema jatkuu; jäljellä kaksi tenttiä ja siis kaksi kurssia, enää. Näitä ennen kaksi viikkoa huhhailua -ja lukemista. Ja hei! Tämähän nomaalisti merkitsee sitä, että minun ranskanopiskelut (eli se kolmas kurssi) ovat tältä erää saavuttaneet määränpäänsä. En uskalla liputtaa ennen kuin tulokset tulevat mutta kaiken järjen mukaan läpi meni ja BA ranskan osalta paketissa. Käteen jäi muutakin kuin tyhjiö, nimittäin ranskan kirjallisuuden opiskelijana vuoden aikana lukemani 9 kirjaa lepäilevät kirjahyllyssä.

...

Tyhjiön täyttö alkaa tänään, kun menemme elokuviin. Waterfrontissa on meneillään espanjalaisten elokuvien festivaali eli muutaman päivän ajan siellä pyörii espanjalaisia leffoja -ilmaiseksi! Eilen kävimme katsomassa Un Franco 14 Pesetas, joka kertoi 60-lukulaisista maastamuuttajista. Lähtömaa Espanja, määränpäänä Sveitsi.

Tänään suunnitelmissa kello kahdeksan näytös eli Bajo las Estrellas. Lisäksi aion lähipäivinä selata Namibian matkaopasta ja haaveilla hiekkaruusujen, mineraali kiteytymien, etsimisestä aavikolta sekä rapistuneessa aavekaupungissa vierailemisesta.

Kaksi paivaa luentoja, kaksi suullista koetta, kaksi ainetta ja kaksi tenttia. Nama viela edessa ennen kakkosvuoden loppua. Mita tama tekee yhteensa? No kolme kurssia, tietenkin! Yy-kaa-koo, almost there, ja viela hengissa! Hikisia virtuaalihalauksia kaikille Kapkaupungin helteesta!

Olen ollut kovassa kuumeessa viimeaikoina. Luulen olleeni neljän eri taudin uhri.

KOIRAKUUME:

Hirmuinen koirakuume, voi että jos Ukko olisi voinut muuttaa mun kanssa Afrikkaan! No, hän saa eläkepäiviään vietellä äidin peitonalla, mutta mistäs mulle koirakuumeenlievittäjä saadaan? Ihan pieni vaan, tuollainen samanlainen, tyttö mielellään..

LASKUKUUME:

Olis vähän ikävä näihin hommiin ja näihin maisemiin.. Sveitsin Brusonissa matkalla pöpeliköstä kohti hissejä. Tämä kuume iskee yleensä juuri näihin aikoihin kun Alpit alkavat saada lumipeitettä, kaverit kaivaa suksia kaapeistaan ja puuterilumi pöllyää.. No, minä se pöllyttelen sitten vaan rantahietikolla taas tämänkin talven. (Ulvonkohan sitten lämpimään kun ensi vuonna näihin aikoihin pakkailen laukkuja täällä eteläisellä pallonpuoliskolla lumiset maisemat mielessä?)

MATKAKUUME:

Tämä kuume onkin aika paha. Monia oireita. Kamelikaravaanille pohjois-Afrikkaan -kuume, joogaamaan Intiaan -kuume, ostoksille Japaniin -kuume ja onnellinen jälleennäkeminen Mozambikin kanssa -kuume. Puuh puuh, hikoiluttaa, saakohan tähän jotain droppia hankittua?

HEVOSKUUME:

Jos oman hepan saisin niin sitä rakastaisin.. (Lauletaan Mustan Kissan Tangolla). Ihan pienen hepan vaan, tai sellaisen sopivan ponin. Puhuinkin jo toisaalla että eikös meille vannoutuneille ponitytöille pitäisi jo JAKAA ihania poneja sekä stipendejä niiden ylläpitoon! (P.S. Kuvan koipeliineilla ei ole asian kanssa juuri mitään tekemistä.)

Jatkan kuumeilua ja rahapuun etsimistä, hei hei!

Autokaupoilla Afrikassa, osa kuka tietää mikä.

Itku ja hammastenkiristys. Ostin auton. Tämä tapahtui 3. päivä maaliskuuta vuonna 2008. Maksoin, kirjoitimme papereita asian tiimoilta, hankin vakuutuksen. Rekisteriote ja lisenssi piti saada minun nimelläni koristeltuna viikossa.

Joo. Meni viikko, meni toinenkin, meni kuukausi, meni useampi, meni vuosi, meni vuosi ja kuukausia.. Ei papereita, ei mitään, sotkua vaan, lupailuja, omaa väsymystä. Ja auton korjausta, tietty, sehän aina kannattaa. Onnelisesti kuitenkin kruisalimme, eihän siinä mitään.

Viime viikolla sitten istuttiin liikennevaloissa elikkäs robotseissa. Tai no autossa istuttiin, mutta robootit oli punaisella. Kaistoja menosuuntaan yksi, oltiin ekana jonossa, paikka oli kohtuullisen afrikkalaishenkinen Wynberg, jonka nimen vähintäänkin jok' ikinen Main Roadille eksynyt on kuullut minubussitaksien sisäänheittäjien kivasti rullaavan ärrän kera 'Sisi, going to WAAAAINBERRRRRK???' tööttäyksillä säestettynä. No, robotseissa siis, Wynbergissa. Viereen kääntää rempseästi keskelle väylää blondissa polkkatukassaan nainen, kännykkä korvalla. Auton ikkunat auki, meilläkin, kesäkelit katsokaas. Ilman sen kummempia esipuheita tämä polkkatukka leidi tunkee omasta autostaa päätään ulos, meidän kaaraa kohti ja tiedustee että onkos meillä autoon paperit. Oho. Tulipas puuntakaa, kauhuskenaariot vilisee päässä, hämmennystä, söpötetään 'Why....?' ja myönnetään vähän niinkuin sivulauseessa että ehkäpä ei ole papereita tähän kuljettamaamme autoon. Polkkatukka viuhahtaa takaisin omalla reviirilleen ja toteaa että no hakekaapas, sillä ne ois valmiit, robotsit vaihtuu vihreälle, täti vetää kaasun pohjaan ja suikkaa edelle. Hämmentyneinä katsomme loittonevan auton takavaloja, sitten toisiamme, ja alamme nauraa. Selevä, paperit valmiina, optimistisesti alan jo haaveilla Namibian road tripistä.

Ja kissan viikset. Joo, olihan siellä paperit. Ja ihan tälle maksamalleni autolle. Mutta eivät ne kyllä vieläkään meikäläisen nimissä olleet. Että sellasta. Se ois kai taas ladattava keuhkot ilmalla ja avattava ääntänsä herra autokauppiaalle. Roikale vielä yritti et pitäs maksaa papereiden siirtämisestä, no joo siitä on kyllä jo silloin maaliskuussa -08 maksettu, ja kuittikin on. Tallessa.

Ja kun mä en millään taas jaksaisi, en enää, en ollenkaan. Olis kai pitänyt tyytyä alun alkaenkin vaan käyttämään junaa.

Vruum, vruum.

-Martta

Niin se vaan on, etta lukukauden ja vuoden lahestyessa loppuaan aika jakautuu opiskelujen ja opiskelujen valilla.

Onneksi olen oppinut seka ottamaan rennosti etta tekemaan hommat valmiiksi, samanaikaisesti. Koska huomisen esseen palautin jo toissapaivana (!), eilisen iltapaivan kaytin ihan muuhun: kaivoin kaapista vesivarit ja annoin siveltimelle kyytia!

Kiinalaisittain.

Ihmejuttu, mutta kukaan täällä ei voi järjestää illanistujaisia, syntymäpäiviä eikä tupaantulijaisia ilman teemaa. Ei kukaan! Suomesta palattuani, eli viimeisen parin kuukauden aikana, on ollut neljät kekkerit, viidensiin kopsahti kutsu toissapäivänä ja joka hemmetin kissanristijäisiin saa juosta jossain 'asussa.' Ainoa kerta kun teemaa ei ollut, oli tätä puutetta oikein pahoiteltu kutsussa. Hohhoijaa, olen jo alkanut lakkoilemaan..

Pieni kenttätutkimus aiheesta ja jokainen eteläafrikkalainen julistaa jos ei nyt aivan rakastavansa niin ainakin tykkäävänsä kovasti teemabileistä. Oma mielipiteeni: pukujuhlien teho, hauskuus ja taika vähenee, kun saa taukoamatta kehitellä jotain mukahauskoja lookkeja.. Olen ensimmäisenä pukeutumassa Halloweeniksi ja Mardi Gras'ksi -siis varsinaisiksi karnevaalipäiviksi- mutta nyt alkaa palaa hihat näiden teemojen kanssa. Ja ei, en ole edes se ainut ilonpilaaja: joihinkin ihmeteemoihin 90% saapuu ilman asua ja silti taas seuraavissa kokoontumisajoissa on joku järjettömän hauska hupsutteluteema ja uhkailut että ilman asua ei saa tulla. Ooh, saisikin armahduksen!

I'm so vain, funky face, oletettavasti hyvät vastaan pahat kun illan isäntä oli papin kaavussa ja emäntä jossain pirunvetimissä ja nyt uusimpana eccentric bizarre.. Kuulopuheiden perusteella myös merirosvojuhlat lähitulevaisuudessa.

Taidankin alkaa suunnitella omia teemabileitäni. Sopiva teema voisi olla esimerkiksi Gimme a Break!

Kevät on täällä! Ja totuuden nimissä on sanottava, että pohjolan mittapuun mukaan voisi kesäksikin kutsua. Ihanaa!